• PM We Care

Vesi on elinehto elämälle: PM tukee WASH-ohjelmaa Ghanassa

Published: 13/11/2020

Ajattele: Heräät aamulla, käyt vessassa, peset kätesi, käyt suihkussa ja peset hampaasi. Nämä asiat ovat elämässämme itsestäänselvyyksiä, joihin emme juuri kiinnitä huomiota. Puhdas vesi on asia, josta meidän ei ole tarvinnut huolehtia. Joka kolmannella ihmisellä maailmassa ei vieläkään ole pääsyä puhtaaseen veteen ja 785 miljoonalla ihmisellä maailmanlaajuisesti ei ole pääsyä edes juomakelpoiseen veteen.

Puhdas vesi on todella tärkeää myös taloudellisen kasvun sekä koulutuksen kannalta

Viimeisten vuosien aikana Ghana on parantanut veden saatavuutta huimasti. Silti noin 19 % Ghanan asukkaista elää ilman pääsyä puhtaaseen veteen ja 80 %:lla ei ole pääsyä saniteettitiloihin. Tähän 80 %:iin kuuluu myös lapsia, jotka kärsivät tästä kaikkein eniten. Rajattu pääsy saniteettitiloihin altistaa riskeille, sillä ihmiset joutuvat kävelemään yli 30 minuuttia vain saadakseen vettä. Monet joutuvat hankkimaan vetensä saastuneista lähteistä, kuten joista, puroista ja ojista. Tämä altistaa heidät taudeille ja sairauksille. Tämän lisäksi aika, jonka he joutuvat kuluttamaan veden etsimiseen on pois koulutuksesta. Tämän takia puhtaan veden puutos vaikuttaa negatiivisesti ihmisten koulutukseen. Riittävä sanitaatio ja hygienia ovat köyhyyden vähentämisen ja sosioekonomisen kehityksen avaintekijöitä.

World Vision tuo veden 10 sekunnin välein uuden ihmisen saataville

PM-International on World Visionin ylpeä tukija WASH (Vesi, puhtaanapito ja hygienia) -ohjelma on parantanut lapsien hyvinvointia Krachin itäosassa ja Ylä-Denkyiran länsipiirissä. Turvallisten vesilähteiden saatavuus on edelleen iso ongelma alueen ihmisille. Juliana Goessmann World Visionista kertoo: ”Kohdeyhteisöt ovat syrjäisiä, vaikeakulkuisia ja ilman vesilähteitä, kun taas toisilla yhteisöillä ei ole tarpeeksi vesilähteitä kaikille yhteisön jäsenille.”. Me autamme yhdessä World Visionin kanssa parantamaan tilannetta. Itse asiassa World Vision tarjoaa puhdasta vettä uudelle henkilölle 10 sekunnin välein. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään turvallisista vesipisteistä, vaan myös lapsien kouluttamisesta hyviin hygieniakäytäntöihin. Tällä varmistamme alueen kestävän kehityksen ja voimme luoda terveellisempää tulevaisuutta alueelle.

Kenenkään ei tulisi pitää vettä ylellisyytenä

“Monet kummilapsistamme asuvat Krachin itäosassa. Edellisillä sponsorimatkoilla minulla on ollut tilaisuus tarkastella henkilökohtaisesti heidän elinolojaan. Uskomme, että jokainen lapsi ansaitsee turvallisen pääsyn turvalliseen vesilähteeseen. World Visionin yhteisöpohjainen lähestymistapa antaa meille syvät juuret väestön keskuudessa ja mahdollistaa työskentelyn läheisessä yhteistyössä heidän kanssaan. Näin voimme todella saada aikaan muutoksen.” kertoo Vicki Sorg, PM-Internationalin hyväntekeväisyyslähettiläs. Ensi vuoteen saakka Krachin WASH-ohjelma keskittyy seuraaviin projekteihin:

• Turvallisten vesilähteiden saatavuus ja oikea käyttö

• Kaivojen poraaminen viidessä yhteisössä

• Vähintään viiden käsipumpun rakentaminen

• Viiden vesipuhdistus- ja kunnossapitoryhmän ohjaaminen

• WC-tilojen rakentaminen viiteen kouluun

• Käsienpesu- ja hygieniakoulutusten järjestäminen

Kiitos!

Noin 300 ihmistä, joista 200 on lapsia, hyötyy suoraan jokaisesta rakennetusta kaivosta. Tämä tarkoittaa, että PM-International voi tavoittaa ja tarjota vettä yhteensä 1 500 henkilölle. Tämä ei olisi mahdollista ilman uskomatonta tukeanne, rakkaat asiakkaat ja yhteistyökumppanit. Jokaisesta myydystä tuotteesta PM-International lahjoittaa automaattisesti tietyn summan hyväntekeväisyyteen. Intohimonne tuotteitamme kohtaan antavat meille mahdollisuuden jakaa rakkautta ja tukea sitä tarvitsevien ihmisten elämään. Tehdään yhdessä maailmasta parempi paikka tuleville sukupolville!